sunnuntai 31. elokuuta 2014

Vihreää ruokaa

Ruokapostaus pitkästä aikaa!
Halusin näyttää miten meillä tehdään vihreää pakkaseen + muutamia ainesosia joita koirani syö.

Cara saa nykyään melko pitkälti (ainakin 97%) raakaa ja nyt innostuin kyhäämään vihreää varastoon ennen lomani loppua. Vihreitä on kauhean likaista tehdä, siksi yleensä ostan ainesosia paljon kerralla ja miksailen mielin määrin ja säilön sitten pakastuspusseissa pakkaseen, joita sitten sulatellaan ja syödään vähintään joka toinen päivä aamuruoan seassa. Näin saadaan vitskut ja kuidut mukaan ruokaan.

Huom! Kuvat on isoja, älkää vaivautuko avaamaan omiin uusiin ikkunoihin (terv. laiska photoshoppaaja)




Naminami! Ylhäällä muutamia ruoka-aineita joita useimmiten käytän. Omia suosikkeja on erityisesti tummat salaatit (esim. Romaine), porkkana, tomaatti, kurkku
Koitan pitää Caran vihannekset monipuolisina jotta vitskuja jamuita saisi mahdollisimman paljon ja monipuolisesti. Vähän samaa hommaa ihmisten raakaruoan kanssa. Itse vetelin alku kesän vihersmoothieita ja marjaisempiakin ja kyllä huomas että niissäkin monipuolisuus oli plussaa, kunhan pitää sisällöt simppeleinä!

Blenderinä meillä Philipsin joku kesällä ostettu 60eur vekotin jolla saa pakastetutkin hienon hienoksi murskattua. Ostin koneen ensisijaisesti omiin juomiini joita sekoittelin tosiaan alku kesästä.

Koiran mössöt sekoitan 2-3dl vettä, riippuen paljonko tavaraa sekoitetaan keskenään ja kuinka löysää mössöstä tahdon. Näillä miksereillä ei kyllä mössöistä voi puhua. Siihen tarvitsisi joko monitoimikoneen tai survottimen josta saisi sitten mehua erikseen..



Pakastuksessa käytän usein muovirasioita ja pakastuspusseja, joihin meillä säilötään myös lihaa yms.

Sitten itse asiaan:




Aika perus tomaatti hässäkkä. Ekaa kertaa hyviä kokemuksia lukeneena päätin käyttää melko moneen mössöön tällä kertaa lehtiselleriä. Kovin tuli vaalea kokonaisuus, uskon kuitenkin että menee kaupaksi.




Ihanaa porkkanaa! Maistoin tätä itse, olisi voinut toimia ilman valkosipulia :D Valkosipulia olen joskus syöttänyt Caralle myös ihan vaan nappulan kanssa mahd pieneksi silputtuna. Pitää hyvin öttiäiset yms. loitolla ja uskokaa tai älkää raikastaa suuta!




 Kunnon viherpommi. Pinaatti on oiva raudan ja c-vitamiinin lähde niin ihmisillä kuin eläimilläkin. Pinaattia voi ostaa joko tuoreena ruukussa tai pussissa kaupan vihanneshyllyltä, itse ostin tällä kertaa hienonnettua pakkasesta, sen verta oli hyvä hinta! Tuoretta ostin myös marsuille aikanaan.




Viimeiseksi kokeilin heittää jämät samaan blenderiin. Tästä tuli tosi sellaista vahvaa. Maistettiin avon kanssa, sanoi että lehtiselleri on muutenkin jo tosi vahvan makuista, ja mä hullu laitoin sinne vielä valkosipulia! Mutta ei tää mun mielestä pahaa ollut, vahvan tuoksuinen lähinnä. Tän syötän varmaan Caralle seuraavaksi, meillä mettälenkit kuitenkin yleistyneet niin paljon varsinkin nyt juoksujen alla.


Kaikki koossa. Pussitin ja heitin yön yli pakkaseen.

Sitten vähän marjaisempaa:




Naminaminami! Oon silti edelleenkin skeptinen banaanin suhteen koiran ruokinnassa, en ehkä vain ole lukenut siitä tarpeeksi.. Nylyään kun sitrushedelmiäkin syötetään! Ehkä nää on tämmöisiä marsun omistajan kauhun hetkiä, onneks koiran vatsa kestää vähän paremmin..




Huomasin hernepussiin jääneen vielä tavaraa, ja tiedän, että se ei meillä kulu mihinkään. Joten miksen tekisi tämmöistä hapantasuolaista mixiä? Hauskalle se ainakin haisi, maistaa en uskaltanut kun puolukat ei kuulu tohon omaan herkkulistaan, paitsi tuoreina metsästä ;)




Ostin kaksi kuningatar mixiä, yhden itselle, toisen koiralle. Näihin lisäsin vielä mustikkaa. Pusseista tein hieman pienempiä siinä toivossa, etten syöttäisi pelkkää marjaa koiralle pitkää aikaa.


Marjaisat vielä koossa.

Odottelen että päästään keräämään omenoita mummin puista! Ne pitää kyllä äkkiä tuhota, muuten kissalla alkaa oleen kurjat oltavat kun banskukärpäset 'kiusaavat'.

torstai 28. elokuuta 2014

Pikkurata

Jannin kanssa treenaamassa! Koirat jakso tosi hyvin vaikka oltiinkin kahdestaan.



ALO -kyltit: Lähtö - Koira eteen oikealta sivulle - Pyörähdys (AVO) - 270 Oikeaan - Spiraali vasemmalle - Istu, kierrä koiran ympäri - Maali



© Janni

© Janni

© Janni

Ja koiraki vaan taas kirii kirii! Selkä oli kyllä jo amulla jumissa, käytiin toki isännän nukkuessa Hyvinkäällä Sveitsin luonnonpuistossa kävelemässä metsässä sellainen vaja 7km lenkki.
Jumppaamisesta huolimatta selkä pysyi yhtä kireänä iltaan saakka. Käytiin vielä koirien kanssa lenkillä että saivat loputkin vimmat ravisteltua itsesään ja hyvä lenkki muutenkin! Kyllä oli koirat puhki. Näitä lisää!

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Ura nostalgisointia

Katselin tuossa vanhoja treeni videoita ja kuvia + meidän kisavideon vuoden takaa






Miks mun koira ei oo enää nii motivoitunut liikkeisiin, tuntuu et nykyää kaikki tehdään sillee 'iha sama, kuha saan palkan' -meiningillä.
Omassa liikkumisessa huomaan jäykistyneeni hieman kun vertaa nykypäivään. Ehkä arjen kiireki verottaa, ja tuntuu mustakin välillä että 'iha sama, kunha koira tekee niinku pyydän'.
Nykyään tosin ei ole enää se fiilis että 'äkkiä vaan rata loppuun!' koska oon edes hieman pystynyt alkaa keskittymään, miten ne liikkeet 'oikeasti' tehdään.. Ei ole sellainen kiire kaiken aikaa.

Täytyis nyt panostaa tuohon juoksemiseen, niin hienosti meni meidän viime elokuun kisa videolla tempot ja kaikki kontaktissa! Sitä täytynee tehdä tänään, onhan meillä huomenna sitten Jannin kanssa taas treenit.
Caran selkä tulee kuitenkin jatkossa aina olemaan meillä pieni riski tekijä, jumppautukset täytyy muistaa pitää kunnossa jotta liikkeetkin pysyis puhtaina.

Cara on kauhean tumma vanhoissa kuvissa ja videoissa, vaalentunut hipiä sillä muutenkin alkanut näkyä jo ja on vaalenemaan päin kaiken aikaa. 
Hassua, koska Cara oli kuitenkin pentueen yksi tummimmista mitä olen kuvista nähnyt! :)

maanantai 25. elokuuta 2014

Kamutreenit

Kävin vähän esittelemässä kaverin pikkusiskolle rallin taikoja. Olipa kiva ohjata kun toiset osaa niin hienosti mennä! Oikeesi kauhea kateus kun Caran kanssa kesti joku eteen menon opetteluki lähes vuoden eikä koira vieläkään mene suoraan eteen. Hyvä Janni ja Sisi!

Kaverini Sanna oli tosiaan myös mukana ihanan Rauli bullinsa kanssa treenailemassa. Ei tehty tällä kertaa kehää. Sanna ja Rauli saivat sitä takoa keskenään. Rallikyltit meni jo mallikkaammin kuin viime kerralla :) Keskityttiin lähinnä että Janni pääsee kokeilemaan lajia, toivottavasti ei ollut ihan mälsää!

Hei nyt tänne tuli näitä kuviakin!
Ratana meillä ALO -kyltit: Lähtö - Liikkeestä maahan - Täyskäännös oikealle - Käännös oikeaan - Koira eteen, oikealta sivulle, istu - Istumisesta juosten - Maali

Lopussa vielä minun ja Caran videopätkä rata suorituksesta!


rauli haluis varmaan olla joku saku noide venytysten kanssa..
korjatkaa toki jos olen väärässä :-D



nunnu <3



Pienempi nunnuli <3

Cara oli lähinnä seuraneitinä. Odotteli futismaalilla ja pari kertaa Jannin ja Sannan katseiden alla käytiin radalla. Ja kun lähdettiin radalle oli 'pikkusen' liian villi meno meidän pötkylällä. Ai hyvää päivää kunpa toinen malttais edes ekalle kyltille ilman kirimistä :D En tiedä johtuiko se siitä että meillä oli kavereita mukana (joita ei päässyt moikkailemaan) vai oliko yksinkertaisesti niin kauhea nälkä kun meinasi taas pari sormea lähteä matkalle mukaan.
            Muutenkin kaikki koirakaveri häiriöt olisi nyt tarpeen. Cara alkanut kiriin oikein urakalla kaverikoirien kanssa treenatessa. Namit varmasti häviää muiden suihin kun äiti ei niitä malta antaa!
 Juokseminen on mennyt taas ihan puihin. En keksi enää miten saisin sille taas sen hyvän tempon aikaiseksi. Videolla huomaa kuinka jarrutan omalla yläkropalla, tuloksetta. Koitin juoksuttaa ilman namiakin tuon viimeisen, mutta tuloksetta. Pakko vähän avittaa toista ettei tosiaan jäisi jalkoihin.
                        Toinen vaihtoehto on että se on ehdollistanut sen Maali -kyltin tähden, mitä pelkään eniten.. Kotona harjoittelin vielä hetken tuota juoksua, no täällä se menee kuin unelma ja pitää jopa kannustaa, menepä sen kanssa ulos saati kylteille.
Karkkiiiii! Äiti nääksä mä juoksen sun eteen ja sit sä potkaset mua kylkeen ku et tajua et mä haluun vaan sen karkiiiinnn!



Lupaavan näköinen luppis, huoh

Kiitos Jannille ja Sannalle treeniseurasta, itsellä ainakin oli kivat treenit!

Pakko vielä motkottaa kuinka mä haluisin kuvaan oikein kunnolla. Toi kamera on niin ilkeä pieni vempele kun maksaa ensinnäki monta sataa ja miljoona toimintoa joita kokeilla.
Kovin on muuttunut siitä ekasta järkkäristä Canonin EOS 400D stä, jolla kuvasin yläasteella ja vielä lukionkin aikana.
Aurinko voitko paistaa minulle tällä viikolla kun on vielä lomaa, kiitoos!

Pallopää pääsi myös linssin eteen!
'Mutsi anna sen piipittävän jo olla, ahdistaa''

Kisoihin(ko)

Update klo 10.55

Sähköpostiini pamahti todellisuus rallytokon virallistetuista säännöistä:
"Vain rally-tokon arvokilpailuihin (esimerkiksi Suomenmestaruuskilpailut) saa osallistua juoksuisen nartun kanssa."
Eli nyt näyttää siltä että maksettu turhasta ja kisapaikka meni sen sileän. Varmistusta odotellaan.
---

6.9. meidät voi bongata Hyvinkäällä RT -kisoissa ALO -luokassa :-)

lenelagotto.com

Paikka varmistui ja osallistumiset maksettu. Ainoa ongelma tässä nuo alkavat juoksut, kiukku..
Mutta kyllä ainakin vuosi sitten saivat kisata pöksyt jalassa joten miksei nytkin.
Se ois sitten toinen suoritus ja nyt vielä koluan nuo forssan ilmoittautumiset läpi!
Jos kaikki menee nappiin niin jouluun mennessä olis siirtyminen AVO -luokkaan.

Innolla odotan pieniä räksyttäviä Papu koiria <3 Ja pitäkää peukkuja et ei iske herkut tonne syyskuun alkuun. Kaikki muu käy!

Syksy fiilis

Syksy, ihanaa!
Ilma on ihanan viileä, saa pukea villapaidan jo aamusta ylle. Lehdet havisee pikkuhiljaa ja nurtsi on aina pienen kasteen peitossa. Ja kaikki se alkava väriloisto, parhautta!

Pitkät metsälenkit on nyt ihan pop.Ollaan käyty paljon metsällä nyt emännän lomalla. Niin vapauttavaa kävellä kun ei tarvi miettiä tuleeko koiralle liian kuuma vai ei. Juoksut vois vaan alkaaaaaaa!

Lopella Isolla korkealla on mukava talsia vanhoja lapsuusajan pururadan reittejä. Cara oli niin onnellinen kun lauantaina kurvattiin pururadan parkkiin ja kun pääsi juoksemaan aukealle ja siitä vielä metsän siimekseen.

Meillä on nyt ilo ilmoittaa että meille saapuu järjestelmäkamera maanantaina joten meidän arkea näkee pian kuvina suht paljon, kun emännän harrastus into vain alkaisi taas kukoistaan..

Huomenna treenaamaan rally kylttejä, ehkä napataan kamera sinne testiin ;)

peikkotyttö

lauantai 23. elokuuta 2014

Rallytoko kurssi yhteenveto

Meidän viiden kerran kurssi pidettiin kivasti heinä-elokuulla.

Aluksi ilmoittauduin ryhmään jossa ilmeisesti kokemattomia ja alkeet osaavia ja meidät siirrettiin 'kokeneiden' porukkaan jossa meitä oli sitten vähemmän. Kurssilta löytyi vanha tuttu Maria ja Kara collie ja uutena hieman kauempaa ilmeisesti ajelleet silkkiterrieri tyttö Lempi ja emäntänsä jotka tähtäävät myös kisaradoille.

Oli kiva treenata pienessä ryhmässä,  päästiin tekemään muutenkin vähän intensiivisemmin ratoja kun porukka kisamotivoituneita!

Carakin jaksoi kerrat tosi hyvin, selkäjumppa fysioterapiassa on auttanut meidän treenisuoritukseen merkittävästi. Huomasi kyllä joka kerta jos ei oltu venytelty ennen treenejä, kun liikkeet taas vähä liian villejä ja asento liikaa edessä.

Sari (vetäjä) oli ihana ja teki meille 3/5 radat oikealla puolella harjoittelua toiveestani. Tässä ideana haastavuus ja se, että fyssa toivoi meidän treenaavan monipuolisesti myös oikean puolen liikkeitä rallyssa kun siihen kerran on mahdollisuus. Tällä tarkoituksena pitää Caran selkä tasapainossa ettei tule sitä toispuoleisuutta.

Kurssin loputtua oon huomannut Caran taas jäykistyneen. Tilanne vaatii joka päiväistä jumppaa (video tulossa!) ja suunnittelin tuossa varaavani Caralle hierojankin tässä jos vaikka päästäisiin tuonne 6.9. RT -kisoihin, joihin ollaan ikävä kyllä jonopaikalla 11. ALO -luokassa..
Fysioterapia on pakollinen jos ei parin viikon jumpalla lähde koira notkistumaan. Toivottavasti homma etenee moitteetta!

Nyt ollaan käyty 1 - 2 kertaa viikossa omia ratoja tekemässä ja hyvin koira vaan tekee! Ihan moitteetta. Oon huomannut että toiset koirat kyllä häiritsee siinä, että koira kirii edelle etten vain jätä palkkaa antamatta. Uskon että tästä päästään eroon kunhan käydään jatkossakin treenailemassa ja otetaan aina jotain väkeä mukaan koirien kanssa ja ilman.

Koirakoulu Välkyn kurssit jää nyt hetkeksi sillä keskitytään kotitreeneihin näin juoksujen alla + juoksujen jälkeen onkin jo sitten aika Caran sterilaation! Koitetaan kuitenkin päästä mahd paljon kisaamaan ja treenailemaan ennen leikkausta.

perjantai 22. elokuuta 2014

Mielikuvitus laukkaa

Mörköjä! Meillä on kauheasti mörköjä!

Niitä pitää komentaa ja sit tääl haukutaan klo 04.15 yöllä ku joku ihan salee koittaa tulla meille vaikkei emäntä huuda ku et pää kii ja tuu takas nukkuu,
sit ku iskä tulee kotiin aamu kasilta ni on iha pakko vetää hirveet kiukku haukut ja herättää talo et kaikki varmasti tajuu et mama on nyt vaarassa,
päivällä kun kissa on käynyt pissalla koska sehän ei ikinä ole voinut käydä siellä veskissä tarpeillaan,
 sit varsinki kun naapurin tyttö tulee koulusta ni sekös vasta onkin päivän kohokohta! Voi tulla vaikka meille sisään!
Sit ku äiti istuu yöllä koneella ja painaa tota välilyöntiä ni sieltäki tulee ihan salee samalla joku muukalainen ja tekee pahojaan et on vaan pakko haukkua vähintää kolmesti sitäkin.

Voi kakara kulta kun et usko puhetta ja mikään rauhoittelukaan ei auta.

Alkaispa ne juoksut ni saatais nauttia siitä hiljaisuudesta.

weheartit.com