maanantai 27. huhtikuuta 2015

Pieni kävelylenkki laukaisee jännityksen..

Hei me ollaan kyllä hengissä!

Kiirettä pitää, pahoittelen tätä hiljaisuutta.
Viikko 16 meni Turkissa lomaillen. Cara ja kissasisko olivat kotona äitini hoivissa. Lisäravinteet taisi unohtua antaa vaikka kuinka toppuuttelin. Kotona odotti talvikarvoissaan rypevä tönkkö koira jota ollaan tää viikko jumpattu, BOT loimen kanssa nukuttu ja magnesiumia mutusteltu. Ja harjattukkin vähän vaikka tuntuu ettei noi villapöksyt irtoa sitte millään!

Meillä alkaa tänään kisavalkut Monnissa, niistä tänne lisää illemmalle / loppu viikosta :)

Ihanaa kun alkaa tämmöinen lämpöinen kevät! Pitäisi varmaan blogiakin uudistaa, saa linkkailla bannerien vääntäjiä - itse ei nyt rahkeet riitä moiseen näpertämiseen, bah

 
28.04. klo 08.30 eilinen menikin reisille, ei ollut valkkua, alkaa ensi viikolla pöh

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Välkyn korvaava kerta

Päästiin tiistain iltaryhmään suorittamaan viime kurssin puuttuva kerta. Olin ajatellut että jatkokurssi olisi sijoittunut samaan ajankohtaan kuin meidän kurssi oli, eli klo 18-19 mutta samat koirat ohjaajineen pällistelivät hallin ulkopuolella kun saavuimme ilta seitsemältä hallin edustalle. Lievä pettymys. Olisin tahtonut vähän ekstreemiä (lue: uusia tuttavuuksia).
Sisällä Sari oli jo koonnut meille radan. Ilmeisesti sama kuin alkeisryhmällä taottu.
Paikalla oli nyt koko sama ryhmä kuin aikaisemmin, pinseri poika Onni aloitti. Sitten ihme ja kumma Caran kaima collie Kara pääsi suorittamaan ja sitten oli meidän vuoro ennen nahkis collie Neroa.
Caran kanssa ei olla tehty yhtikäs mitään muuta kuin lenkkeilty viime keskiviikkoisten kisojen jälkeen, joten vauhtia oli vaikka muille jakaa. Selkä ilmoitti että ’olen jumissa vasemmalta puolelta’ joten kiriminen oli väistämätöntä. Hieman harmitti ettei rata tullut puhtaasti tehtyä, syystä että selkä kiukkuilee ja mama laiskotellut. Cara yritti kuitenkin parhaansa ja se on kuitenkin tärkeintä.
Ekat kiekat tehtiin nopea tempoiseen tahtiin, sitten juoksu vaihdettiin hitaaseen ja nyt Cara sai loistaa. Suorat liikkeet koiralta ja hitaasti reagoiva mamma. Pöh. Ja mä vakuutan, että Cara on ehdollistanut noita kylttejä! Taas Istu, maahan, kierä koiran ympäri Cara jotenkin ihmeellisesti huomasi että kyseessä on pitkän mallinen neliö kyltissä joten se tarkoittaa automaattisesti maahan. Voi kulta rakas kun siellä ylhäällä on istu myös! Samoin huomattiin Sarin kanssa että Maali kyltti sai aikaan kirimistä enemmän kuin kesken radan. Joten punainen tähti on nyt myös pahasta. Näille pitäisi nyt sitten alkaa takomaan jotain ihan muuta kuin sitä mitä kyltissä lukee, jottei mene ’automatiikan’ puolelle. Tässä totta kai myös vaarana että koira sitten automaattisesti tarjoaa jotain väärää esim. maali kyltillä manee maahan tai jotain muuta yhtä typerää. Jos nyt aluksi vain ohitettaisiin näitä J
Tunti kului ohi nopsaan. Suoritettiin neljä kertaa rata, vikalla kiekalla näin Sarin ilmeen että oli miettinyt jotain hankaloittamaan meidän suoritusta ja tulikin sitten häiriöksi kävelemään radalle. Eipä tuo koiran ryökäle paljoa leukaansa loksauttanut moisesta, tulipahan tehtyä puhdas rata vimosella kiekalla.
Loppuun vielämietteitä tulevista treeneistä: On ihan mukavaa päästä treenaamaan kisaavien ryhmään Hyvinkäälle.
Sari on todella hyvä ja mukava persoona, joka osaa myös neuvoa. Mutta kun se neuvo pitää oikein kaivamalla kaivaa irti hänestä. Se ei riitä että suoritetaan rata ja sitten kerrataan että ’no ihan hyvin meni huomasitko tän’ kun se pitäisi keskeyttää ja tehdä uudelleen. Niin mä sen tahdon menevän. Ei mua pelota että joku mun suoritusta kommentoi, tuollahan nimenomaan harjoitellaan.
Itseäni ei enää haittaa vaikka joku tulisi sanomaan päin naamaa että ’sun koiran liike on vino, tee näin että se menee suoraan’. Mä oikeastaan toivon, että joku tulisi mulle jotain kriittistä kommenttia antamaan ja neuvomaan. Valitettavasti Välkyn kurssilla sitä en saa. Kaiken olen siellä kuitenkin oppinut kahden vuoden aikana, alkeista tähän kyseiseen hetkeen, mutta nyt tahdotaan kehittyä jo lisää!
Kiitos Koirakoulu Välkylle, Sarille,
 Cara ja Jenni kiittää ja kumartaa! Syksyllä toivottavasti nähdään hakujen merkeissä!
Jos jotain kiinnostaa niin tekstiversiona vielä meidän takomat radat:

Lähtö – istu, maahan, kierrä koiran ympäri – käännös oikeaan – liikkeestä maahan – oikea täyskäännös –juosten – käännös vasempaan – normaali vauhti – istu - 270 oikeaan – Maali
Lähtö – istu, kierrä koiran ympäri – 270 vasempaan – liikkeestä maahan – oikea täyskäännös – hitaasti – käännös vasempaan – normaali vauhti – istu – 270 oikeaan - Maali

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Metsän peikko

Koska mamman rakkaalla vuokrahevosella Ollilla oli ruoat kesken tarhassa, päätettiin lähteä yhteistuumin metsälle ihmettelemään ennen taluttelu lenkkiä kera herra hevosen.

Nähtiin esimerkiksi joutsenia lammella..


.. ja suuria mäkiä jotka olivat suuria houkutuksia mamalle


.. ne oli pakko kiivetä ylös asti ja sitten etsiä kinttupolku, joka toi tällaiselle tornille jonne Cara ei tohtinut kiivetä ja mammakin kävi vain 'ekassa kerroksessa' kunnes alkoi huipata

.. ja sieltä tornilta me etsittiin tiemme takaisin lammelle. Ja koska oltiin kävelty niinkin suuri matka, olihan se pakko päästä uimaan (talviturkki heitetty, wuhuu)!


Uimisen jälkeen on totta kai hyvä köllöttää kevät auringossa ja juosta pehmoisella peltoaukealla


Kyllä maalla on mukavaa!

Lenkkeilyn jälkeen hoidettiin hra hevonen kuntoon ja käytiin vielä yhdessä kävelemässä. Hienosti menee tämäkin parivaljakko jo yhteistuumin tiellä. Saa nähdä jaksanko opettaa lauman nuorimmaista kävelemään yhtä hienosti koira rinnallaan..

torstai 9. huhtikuuta 2015

Valmennusrenkaasta

Sähköpostiin oli tupsahtanut mieluinen viesti. Suomen Rallytoko -yhdistys on kaavailemassa lupaaville harrastajille Valmennusrengasta jonne pääsevät MES luokassa kisaavat, lupaavat, terveet ja harrastukselle omistuneet yksilöt.

Tää on mun mielestä tosi hieno juttu!
Takuulla tullaan seuraamaan tämän valkkuryhmän toimintaa tulevaisuudessa. Hienoa että aktiivisesti harrastaville annetaan tällainen mahdollisuus.

Haaveillaan tietysti omalta osaltamme yhtä upeasta mahdollisuudesta osallistua kyseiseen liiton järjestemään valmennusryhmään (sitten joskus valovuosien päässä).

Viestit sai kyllä motivoitua lisää ja odotan entistä enemmän tulevan kesän kisaratoja.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Epäreilua(ko)?

Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta. Mun on pakko päästä nyt pätemään tällaisesta hyvin some aiheisesta asiasta kuin blogien yhteistyö.
Kun ei vaan nappaa.
Oon kysellyt muutamilta firmoilta Caran blogille yhteistyötä. Sama vastaus lähes jokaiselta: ’Kiitos mielenkiinnosta, olemme juuri valinneet x määrän yhteistyö blogeja tuotteidemme testailuun, joten emme valitettavasti juuri nyt etsi yhteistyökumppaneita sen enempää’
Sitten sä tutkit asiaa tarkemmin ja ihmettelet, miksi ihminen, joka pitää blogia about kolmelle koiralleen joiden kanssa 1) ei harrasta mitään 2) päivitystahti on 2 krt kuussa 3) ei selvästikään ole luonut tavoitteita koiralleen / itselleen 4) blogissa on 2 seuraajaa
saa hän yhteistyökumppanikseen 2-4 eri firmaa. Tämä siis havainnoillistava ei syyttävä sormi jotain tiettyä blogia kohtaan. Ihmettelen vain. Ja sitten näistä firmoista on vain oma sivunsa blogissa tai banneri kuvat sivupalkeissa – ei tesktejä, ei mitään.
Caran blogia seuraa +20 lukijaa plus anot + Caran kanssa puuhailleet kouluttajat ja muutenkin huolehtineet (sain juuri kuulla fyssarimmekin liikkuneen sivuilla, kivaa!)
joten mistä kiikastaa?
Onko se blogin ulkoasu? Onko se tuntematon ei julkisuutta tavoitteleva kirjoittaja? Ehkäpä se onkin kuvien vähäisyys/huonolaatuisuus, tai kieliopilliset virheet teksteissä? En tiedä. Harmittaa vain.
Olisin niin mielelläni lähtenyt testaamaan muutamille yrityksille Caran kanssa tuotteita, joista olisi meille enemmän kuin hyötyä. Varsinkin nyt kun kisakalenteri alkaa täyttyä huimaa vauhtia ja treenit lähestyvät.
Yritetään loppu kesästä sitten uudestaan, kun on kisakausi jo ohi vai mitä?

torstai 2. huhtikuuta 2015

Rallytoko epikset Hyvinkäällä (NoDo)

Meniköhän mun aprillipäivän jekku täydestä? Yksi kaveri ainakin sanoi uskoneensa kunnes katsoi pvm uudelleen, pshihi. Ei tosiaan ole tulossa farkku poikaa, vielä. Poistin päivityksen sillä olin rumasti ottanut kuvat yhden kennelin sivuilta enkä tahtonut pitää niitä esillä sen enempää.

Itse asiaan: Cara oli 01.04. Hyvinkäällä RT- episten ALO luokan 4. pistein 97/100

lähdössä, ei onneks ollu paljoa tavaraa mukana..









Neiti nappasi -3 virhepistettä ’hienosti’ kyltillä Istu, maahan sukeltamalla kyltin edessä suoraan maahan.. Huoh, Cara ei aleta opettelemaan niitä kylttien muotoja! Hermot menee. Muuten rata oli puhdas ja saatiin vain positiivista palautetta tuomarilta. Tästä on hyvä jatkaa! J

Muuten koko tilaisuus meni tosi kivasti. Alkuunsa jännätin kovasti kiskaneidin virkaa, jossa kuitenkin puuhailin vain esille laiton ja kahvien keittämisen ajan. Sitten siirryinkin jo VOI –kehään ajanottoon. Käytösruutu oli mielenkiintoinen. Koiran piti olla 2min ohjaajan vasemmalla puolella maassa. Ja joka ikinen hännän heilutus merkittiin muistiin tai läähätykset sun muut.

Itse siis painelin sekuntikelloa kehän ulkopuolella ja kuljetin lappusia pisteiden laskijalle.

VOI

AVO

Epiksissä oli myös Sonarcin edustaja paikalla, joka sai ylipuhuttua ja ostinkin neiti nakille Back on Trackin verkkoloimen hintaan 61eur.

Vihdoin tuli sekin hankittua! Eihän sitäkään ole ollut tarkoitus hommata kuin viime keväästä alkaen, kun selkäjumit yllätti. Lisäksi mukaan tarttui BOTin ruusunmarjarouhe, joka lupaili hyvää nivelille ja lisäksi sisälsi C-vitamiinia. Tässäpä oiva vaihtoehto MSMlle ja omenaviinietikalle!

Ja maistuu kyllä mammalle ja muksulle, ihan yhtälailla aamuruoan seassa!



Kiitos paljon järjestäjille ja kanssa talkoojille! Tilaisuudesta jäi hyvä mieli ja taas ollaan kokemusta rikkaampia. Oli kiva nähdä Sarin kursseilla käyneisiin pareihin, vehnäterrieri jonka kanssa treenattiin viime kesällä kisailee jo VOI luokkia ja pari tuttua dalmista hääräsi meidän vieressä tauoilla. Molemmat sijoittuivat ansiokkaasti AVO kehästä, hienoa!

Toukokuussa koittaa meidän ekat viralliset kisat Lahdessa, mikäli vain mahdutaan mukaan.