lauantai 29. joulukuuta 2012

torstai 27. joulukuuta 2012

Joulutulimeniolijo

Cara aattona

Kyllä, mamma on nyt vähän jättänyt tietokone nöreilyt miehelle, joten eipä olla tännekään päästy kirjoittelemaan. On tää sohvalla köllöttäminen vienyt voiton ja armoton lenkkeily ja ruoan ahmiminenkin.
              Vuoden vaihteen jälkeen luvassa tehotreenejä ja enemmän aikaa tälle ihanalle tietsikallekin ja blogillekin on luvassa uudistusta ! :)

Ihanaa loppu vuotta lukijoille ja kavereille ja ihan jokaiselle tuttavallekin <3


tiistai 18. joulukuuta 2012

Kotimammat

Täälläpäs on hiljaista

Ollaan Caran kanssa vannoituneita kotona pötköttäjiä.
Käydään entistä pidemmillä aamulenkeillä, jotta voi hyvällä omalla tunnolla katsella vähän telkkariakin päivän mittaan. Carasta on ihanaa pötkötellä yhdessä kasassa emännän kanssa sohvalla ja katsella Tuhkimo tarinoita, varsinkin kun maman verenpaine kohisee jännityksestä.
                           Uutena on myös, että leikitään takapihalla useammin kuin kerran päivän aikana. Nyt on vain lunta niin paljon jo, että aitakin on vaarassa hävitä hangen alle!
                           
Caran treenit on valitettavasti vähentyneet, mikä sapettaa. Neiti on kauhean jääräpäinen ja yrittää pomottaa minkä kerkeää lenkeillä ja sisällä. Se on vain omistajien laiskuudesta sekin, uskoisin. Osasyynä voi olla myös tulevat juoksut, jotka todennäköisemmin alkavat ennen uutta vuotta.. Räyh!

Caraa ei ole voinut pitää enää niin paljoa vapaana, sillä korvat eivät vastaanota kuulemaansa niin jämptillisesti kuin aikaisemmin.
Pidennetyt lenkit uusissa paikoissa ovatkin tulleet tarpeeseen.

Odotellaan joulua, ihaninta on vain olla yhdessä.
Ja täällä on suunnitteilla myös erinäisiä tavoitteita ensi vuodelle, niistä sitten jatkossa :)

torstai 13. joulukuuta 2012

Pamela

Pampampampampamela!

Ikeasta on AINA tuotava jokin halpis pehmolelu tuhottavaksi. Tätä lelua ei ole kyllä vieläkään rikottu, vaikka sisältä tavallinen piippi pilli löytyykin. Ihme on tapahtunut, se ei ole rikki 10min leikin jälkeen!!!

Lelu on nyt ollut meillä viime lauantaista ja piippaa edelleen ja on ensimmäisenä suussa kun joku tulee kotiin ja täytyy viedä jotain näytille.
Kiitos Ikea kun olet kehittänyt vihdoinkin jonkinlaisen tuotteen joka tosiaankin kestää :D

PamelaPam -porkkana




keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Koirapuisto

Kyllä!

Ollaan pian vuoden päivät asuttu Riihimäellä ja tiedossa on ollut että lähellä on koirapuisto. Mutta kas kummaa ei olla sinne koskaan lähdetty. On ollut joko liian kuuma tai kylmä. Tai väsyttänyt ja miettitty että koska matkaa puistoon on noin 2,5km niin ei siellä sitten jaksa enää leikkiä kun päästään perille.

Nyt otettiin härkää sarvista ja pummattiin isukilta kyyti puistolle kun tämä oli lähdössä salille.

Puisto yllätti. Olin kuullut paljon kehuja "sillan alus puistosta" (koirapuisto sijaitsee junaradan vieressä) kuinka paikat on siistit ja tilaa on molemmissa aitauksissa mitä riittävimmin.


näin siistiä (ja toiminnassa olevaa)
kakkapussi automaattia en ole ennen nähnyt!
pienten koirien aitaus

Paikalle päästessä isojen koirien puolella leikkivät kaksi snautseria (jee isoja Papuja!) joten kysyttiin asiallisesti saataisiinko heidän kanssaan mennä sinne leikkimään. Ja kyllä intoa riitti!
Cara oli kyllä aluksi hieman horroksessa: "Mitä ihanaa kavereita! Antakaa mäki haistelisin teitä"
Kaverit olivat molemmat siis snautseri narttuja nimeltään Cosmo (3v.) ja Cava (helmikuussa tulee eka vuosi täyteen). Meillä olikin oikea C -alkavien klubi paikalla!

Cavalla riitti virtaa Caralle, mutta Cosmo päätti eläytyä mahtavan johtajan rooliin vanhimpana ja piti sellaista murina mörinää Caralle. Kyllä vanhemmatkin hieman paini, vaikka snagujen lenkkeilyttäjä oli sitä mieltä ettei saisi kauheasti murista ja komentaa. Pyh :-D
      Cosmo päätti myös tunkeutua syvälle alitajuntaani. Pidin käsiä taskussa ja tämä tuli sitten siihen nuuskuttamaan ja hoksasi taskussani olevat nakin palat. Ja mikä ihana tuttu ilme minua tapittikaan, ihankuin meidän pieni Papu olisi kerjännyt sitä pientä jäätynyttä nakin palaa. Samanlainen tapitus ja tuhina kuului vierestä eikä uskonut millään vaikka sanoin että nyt ei tipu ja näytin tyhjiä käsiäni.

"Hei mama mä jäin tänne!"
Snagut lähtivät sitten pois ja jäätiin Caran kanssa heittelemään lelua. Ei kyllä kiinnostusta riittänyt vaikka käveltiin pientenkin koirien aitaus lävitse joten lähdettiin sitten noin tunnin oleilun jälkeen kipittämään kotiin. Ja hyvä niin koska oli pienempien koululaisten kotiin lähdön aika ja tiet vilisivät kääpiöhirviöitä.

Caraa pelottavat pienet juoksevat lapset (varsinkin jos huutavat samalla) mutta nyt mentiin ihan nätistä. Ainoa säikkyminen oli kun edellä kävelemämme tyttö kantoi ufo -laskettelualustaansa ja jäi korjaamaan kenkiään ja nousi äkisti pystyyn kohdallamme. Ei sen kummempaa, sitten hieman ihmeteltiin ja jatkettiin matkaa.

Kotona on nyt vaan löhötty ja kerjätty masurapsuja.

Ei vedä

..no vetääpäs!

Nyt ollaan kävelty kyllä niin paljon vapaana pihalla että alkanut jo näkymään tossa hihnakäyttäytymisessä..

Pikkuisia riehku liitoja ja äkkijarrutuksia on ilmennyt ja juuri kun luulin että Cara on nyt omistautunut kunnolliselle hihnakäyttäytymiselle toisia koiria ja ihmisiä ohitettessa niin mitäs tämä nyt sitten on?: Haukutaan ja juostaa vastaantulevia päin ja innostetaan leikkimään?!


 Jumanskekkuli sentäsh.

No okei Caralla on noi juoksutkin tulossa (hitaasti mutta varmasti) ja näiden lumimyräköiden keskellä ei paljon kerkeä muuta aktiviteettia järjestämään kuin tavaratunnistamista ja naksuttelua sisällä.. Mutta mikä ihme siihen on mennyt noissa ohitustilanteissa! Saa raivota taas pää punaisena.
Ehkä pitäis tässä taas huomioida omaa käyttäytymistä.

Päivitellään :-)

tiistai 11. joulukuuta 2012

Koiranilma

Kyllä, meillä on ollut niin hirvittävä lumimyräkkä tänään ja Cara se vaan intoilee lumituiskua päin!


On kyllä onni omistaa koira, ei päivääkään ettetkö joutuisi pihalle kävelemään. Oli keli millainen tahansa niin toinen puksuttaa eteenpäin mamma hihnan jatkeena (kerrankin näin päin)

torstai 6. joulukuuta 2012

Itsenäisyyspäivä


Hyvää itsenäisyyspäivää!

Me taidetaan viettää tämä päivä kotona takapihalla pallon kanssa leikkien ja illalla mennään vielä anoppilaan Retun kanssa riehkumaan


tiistai 4. joulukuuta 2012

Ninja power!

Kattelin äsken kun Cara pyöri lattialla ja piti jotain epämääristä mölinäänsä
Alkoi soimaan päässä TMNT tunnari.. Teki ihan mieli laulaa kun Cara tuntui menevän oikein rytmissä


Ei mikään ihme että Caran veljen nimi on Turtzi ja Caraa kutsun välillä (varsinkin lenkillä) Turtlesiksi kun tuntuu olevan tommoisia ninjaliikkeitä aina silloin tällöin..

Aijoo.. Ihana Silppuri tuossa videolla heha :D

maanantai 3. joulukuuta 2012

Tuli vilu

ja tultiin sisälle lenkiltä ku piti vielä treenaamaan mennä


Eihän tuolla pysy paikat lämpösinä (no Caralla ei näyttänyt olevan ongelmaa).
Käveleminen sujui suht hyvin kädet taskussa: hihna pysyi löysällä mut koira piti koko ajan kontaktia joten tarpeilla käynti tapahtui salamavauhtia.
                     Tyhmä luuli vissiin että pitäis seurata ku käsi oli koko ajan namitaskussa.. No mikäs siinä..

Kylmästä johtuen tultiin sisälle naksuttelemaan pitkästä aikaa. Hienosti muistui mieleen kaikki mahdolliset namin vonkumis mallit muovilaatikon avulla. jos huomenna sitten mentäis jo päivä aikaan treenaamaan jos vaikka aurinko vielä jaksais paistaa ja vähän lämmittää

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

It's a beautiful day


Kivaa lunta!

Löydettiin tänään Caran kanssa vihdoin lenkkipolku moottoritien viereiselle Riihimäki -kyltille Kiitos sille joka siellä oli ennen meitä mennyt :-)

Nyt Cara on isukin kanssa anoppilassa käymässä, kotona odottaa vielä iltalenkki, pullan ja riisipuuron maistelu ennen saunomista

röh