perjantai 27. kesäkuuta 2014

Lemmenmäellä

Iski kauhea hinku päästä metsään. Lopelle ei viitsinyt lähteä ajamaan kun marsua saattaa joutua lähteä viemään sinne viimeiselle reissulle vielä illalla..

Pakkasin koiran autoon ja hurruuteltiin meidän vanhan kotipihan viereen lemmenmäkeen missä asuttiin reilu vuosi sitten.

Meidän autopaikalla oli joku vanha luuska mersu, mitään vanhoja tuttuja autoja en parkista löytänyt. Onkohan korkea vuokra ajanut muutkin pois naapurustosta vai olivatko vaan töissä.

Käveltiin pihatielle johon cara teki usein aamutarpeensa. Reaktio oli melkoinen kun aita haisi jotenkin tutulle.. :) vielä kivempi oli kävellä vanhaa reittiä metsän reunaan jossa pääsi vapaaksi ja kyllä toi nakki taitaa vanhat kotipolkunsa muistaa, sen verta innolla juoksi niillä ja haistelusta ei meinannut tulla loppua. Emäntä taisi metsässä pari kyyneltä tiputtaa, olihan paikka meille ollut todella rakas ja helppo asua.




Rakastin sitä, kun aamulla pääsit parin metrin päähän pellolle heittään palloa tai tekemään jälkeä koiran kanssa. Tai sitten kävelet 3min metsä polun alkuun ja kävelet aamulenkin ihan metsässä. Kaikki ne tuoksut ja ihanat juurevat mutapolut, voih..

Käveltiin kantatie 54 reunaa sitten moottoritielle saakka. Matkalla tehtiin pari kertaa jälkeä ihan vain noutokapuloilla ja nakeilla.
Hienosti tyttö muistaa miten tätä 'leikitään' lopuksi alkoi kyllä vähä väsyttää, oltiin me kuitenki aika hyvä lenkki kävelty, ja vettä ei ollut mukana.. Kuvasin videon vikasta hausta jolloin pyysin Caran hakemaan vain yhden patukan.. Koitan saada videon lisättyä myöhemmin, nyt tökkii ja pahasti :D



torstai 26. kesäkuuta 2014

Cara EHEL issä vesikävelyssä 12.6.





Voi itku mikä keli meillä näin lomalla onkaan!

Oletin että saisin päivät pitkät makoilla Caran kanssa pihalla ja käydä treenaamassa koulun kentällä ralliliikkeitä mutta meneppä tonne vesisateeseen/lähes pakkaseen nyt sit treenaamaan..

Kohta lähdetään Caran vesijumppaan fysioterapeutille jossa onkin jo tokavika kerta, jaiks! En tiedä pyytääkö vielä käymään toiset viisikertaa kontrolloitavana, kallista mutta kieltämättä tehokasta hupia tää koiran hoitaminen.
Ja Mimillä kontrolli. Viime viikolla olin kyllä niin raadeltu kun ei tuo äkämä tuonne kissankoppaan mene tappelematta ja sen päivän jälkeen meillä olikin hajurakoa se vähintään 5m, raukkis pelkäs että mami tunkee taas pahaan laatikkoon ja vie ronkittavaksi. Onneksi vatsa on nyt taas toiminut, nyt vain kun löydettäisiin vatsalle sopiva ruoka!

Caran kanssa rallia ollaan treenattu säännöllsen epäsäännöllisesti lenkeillä. Voi että kun sais ne telineet jostain! Oon miettinyt että hamstraan IKEAsta ihan A4 -kokoisia valokuvakehyksiä jotka 'täytän' kotona ja pakkaan autoon koiran kanssa ja ajan läheiselle kentälle. Tai reppuun ihan miten vain, kuhan päästäis niitä kylttejä treenaamaan!
       Ollaan ukon kanssa mietitty myös 100% raakaan siirtymistä Caran ruoissa.. Hitusen kirvelee lompakossa mutta kun tuntuu ettei toi koira vaan jaksa pelkällä nappulalla..?

Laitan tänne vähän myöhemmin kuvia Caran vesikävelystä! Puhelin ei kommunikoi näin vanhan macbookin kanssa sitten millään.

Ja mielessä on taaaaaaaas ulkoasun muutos, ehkä jopa blogille uusi nimikin. Jotain värikästä mielessä! ;) Hyviä treenikelejä lukijoille!

maanantai 16. kesäkuuta 2014

EHEL koirapuisto


Sunnuntaina oli emännän ainoa vp kuluneella viikolla ja käytiinkin lopella käynnin jälkeen sitten Caran kanssa keskenämme koirapuistossa!

Kohteena meidän eläinlääkäriasema EHELin puisto, johon oli vihdoinkin asennettu isojen koirien tarhan lisäksi pienten koirien tarhaukseen putki, kepit ja pari estettä, joita pääsi kokeilemaan aiemmin vain tosiaan isojen puolella.



Oli vähän mälsää yksin hyppiä ja maata tonkia joten tehtiin vähän rally liikkeitä siinä sivussa. Hienosti jaksoi Cara keskittyä vapaana vaikka oli kuuma ja isojen arhassa nuori dobberi narttu ja emäntä treenailivat myöskin!

Käytiin vielä kävelemässä lähimaastossa pieni 20min tieosuus ja käytiin myös metsän puolella kääntymässä. Ikävästi hyttysiä tänä kesänä, ja ne kun pistää niin voin kertoa että kyllä tuntuu!


maanantai 9. kesäkuuta 2014

Motivaation kasvatusta

vuoden vanha kuva, jano tainnu tulla iltareenissä!
Nyt kun selkävaivat alkavat jäädä unholaan fysioterapeutilla käyntien myötä voi keskittyä taas siihen meille rakkaaseen - rallytokoon

Oon jo kahlannut yhdistyksen sivut uudelleen läpi näin yövuoroni päätteeksi + tutustunut antoisaan kennelliiton kisakalenteriin. Hyvältä vaikuttaa tulevan kesän ja syksyn anti. Nyt vielä jäsenmaksut kuntoon tän vuoden osalta, kurssille johonkin ja rahaa säästämään niin päästään ainakin AVO -luokkaan ens talveen mennessä mikäli pisteet antavat myöden! :-)

Jonkin verran sääntöihin tullut hienosäätöä + kylttien takominen tuntui jokseenkin hankalalta. Kovasti sai pohtia miten esimerkiksi 2 x täyskäännös vasemmalle toimii, mutta onneksi täällä yön pikku tunneilla saa pyöriä aulassa yksinään niin paljon kuin huvittaa!

Suunnittelinkin tuossa kauppareissua tällepäivää. Tarvitaan ainakin tolppia ja muutama teline 'kylteille'. Estettä en nyt keksi ja putki pitäisi varmaan muutenkin hommata joltain nettikirpparilta..
Kylttejä meillä onkin jo omasta takaa. Tulostin nyt vielä vain selosteet VOI ja MES luokkiin jotta liikkeitä voi tehdä vähän niinkuin pienenä ekstrana kotitreenien yhteydessä. Vaikuttavat vaan ihan hurjan vaikeilta, jaiks!

Ihanaaihanaaihanaa nyt vielä tuntuu että jaksaa aloittaa kisakauden. Meillä on tsemppaaja joukko kasvanut valtavasti ja fiilis on kieltämättä katossa!

Jos meillä on Riihimäen lähellä asuvia lukijoita niin tänne voi kertoa jos tahtoo tulla meidän kanssa kylttejä takomaan muutamina iltoina viikossa. Ajatuksena aluksi pitää treenejä Uramon ala-asteen kentällä, sekä Riihimäen urheilukentän läheisyydessä ilta aikaan, miten työt nyt antavatkin periksi. Vaihtoehtoina myös koirien koulutusalue tai jokin iso, hiljainen parkkipaikka. Kurssille kun ilmoittaudutaan niin siitä kerron vielä erikseen!

Ja mainittakoon vielä että täällä on kamerakuume! Mutta mistä rahaa, nyyh