tiistai 30. lokakuuta 2012

Tillikka

Me haluttais Caran kanssa meille tänne kissakaveri mutta toi ukko ei oikein lämpeä ajatukselle.. Olishan siinä taas yks aika iso rahanreikä mutta meillä olis seuraa ja lisää kuvattavaa!
                   No nyt saadaan vielä (toistaiseksi) tyytyä naapurin Tillikkaan, joka on Caran best friend naapureista.
Tillikalla on kuulemma uusi perheenjäsen myöskin (pikkukisu!) jota ei olla vielä nähty, pikkuinen kun ei kuulemma tykkää niin paljon tuolla pihalla vielä ihmetellä :)





Caraa vaan useimmiten kiukuttaa kun en laske sitä takapihalle Tillikan seuraksi. Kisu kun tuppaa olemaan niin innoissaan että tipahtelee meidän puolelle aitaa fleksi kaulassa, mikä ei ole kovin tervettä vaikka pääseekin takaisin aidan päälle kiiveten.
Käy tää näinkin! Kesällä oli kiva kun Cara ja Tillikka ihmettelivät toisiaan aidan välistä ja "keskustelivat" silloin tällöin aitojen raoista toisilleen joko pienin äänin tai kuonoin ja tassuin.
Kyllä Cara haluais oman kisu frendin <3

perjantai 26. lokakuuta 2012

Ensilumi

tuli tänä aamuna klo 6.30, kyllä olin töissä tuolloin viittä vaille valmis lähtemään kotiin..

Kuten vanhat lukijat jo tietävätkin niin meillä asuu lumihirviö kotona.. No aamulla on pääsin kotiin oli jo kelpo hanki maassa takapihalla. Halusin kuvata Caran ensireaktion mutta kappas vain kamerasta loppui akku sopivasti kun aloin ottamaan videonpätkää

Voin kertoa että ensimmäiseksi Cara oli ihan "häh, mitä sä mama intoilet?" , mutta hetken aikaa seisoskeltuaan terassilla honasi että ihana, kylmä ja valkoinen aine on taas täällä!



Isi osti asennetta

Mustin ja Mirrin alekorissa oli muutama niittipanta vailla uutta kotia

Meillä isäntä on jo kauan aikaa etsinyt Caralle niittipantaa, ihan vaan ettei aina olis jotain pinkkiä ja kukkasia kun ollaan lenkillä tai jossain kylässä

Pinkkiä ei löytynyt ja ruskea ei emännän mielestä ollut niin naisellinen joten päädyttiin yhteistuumin kaksiriviseen liilaan niittipantaan. Hieman jäykkä tapaus mutta mahtui ja näyttää hyvältä, saatiin jo muutama kyseenalainen katsekkin lenkillä, vissiin ihan vain ihmisten huvittuneisuudesta :-D


Kotimainen niittipanta 8,30e (ovh 16,90e)

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Treenaa hyvin,kasva hyvin

Kun on töissä ja on hiljainen hetki on kivaa vähän suunnitella koiran kanssa tekemisiä seuraavana päivänä, tai mikseipä jo tulevaksi viikonlopuksikin!

Oon nyt niin rallytokon pauloissa (pauloissa... hirvee sana, kirjoitetaanko sitä edes noin?!) että manaan itseäni lukemalla muiden harrastajien blogeja ja tulostelen ratoja pidetyistä kisoista ja muutamia kylttejä joita haluaisin Caran kanssa treenailla

Ihan kivaahan tää on, vielä kun toi vesisade loppuis ja pääsis tosi toimiin! meidän "suuri" takapiha tai olohuone kun ei ole mikään paras paikka näihin harjoituksiin :-)



Sitäpaitsi mun pitäis saada taas itteeni niskasta kiinni ja perehtyä noihin raakaruokinnan saloihin, tuntuu että meidän ruokinnat alkaa olemaan jo niin yksitoikkoisia.. Harkinnassa olis nyt uusi menu tytylle juoksujen ajaksi jotta mieli pysyis virkeänä ja vatsa solakkana, viimeksi kun turposi ihan muodottaman näköiseksi koko koira!
                         Ja uudet pöksytkin pitäis neidille löytää, vanhat on jo niin pikkuset että pelkään niiden hiertävän kulmakunnan kuumimpia koipia

maanantai 15. lokakuuta 2012

Tottis ohi

Kurssilta jäi aika vaisu fiilis, mutta edistystä huomattiin omissa puuhissa

Treenailtiin näin vikalla kerralla paikalla oloa, seuraamista, luokse päästävyyttä (jonka Cara suoritti oikein hyvin ja sai vetäjältäkin kunnon kehuja!), kapuloihin tutustumista (Caraa tosin kiinnosti enemmän vetonarut kuin oikeat kapulat, ylläri..) ja liikkeestä seisomista ja maahan menoa.

Kivat vikat treenit, mutta kyllä oli taas meidän pikku nakilla meno päällä. Osasyynä taisi olla aamuruoan väliin jättö :-)

Tuossa puntaroin ja tulin tulokseen, että jos ei päästä talvella Hyvinkäälle rallytokoa jatkamaan niin olen valmistautunut suorittamaan jatkossa kursseja Riihimäellä ja Läyliäisissä, kuitekin.
                          Tämä siksi että meidän vetäjä alkoi pikkuhiljaa tuntua suht mukavalta. Ja rally kun ei ole loppupeleissä niin vakavaa hommaa, pääasiahan on että pari näyttää viihtyvän tekemisissään ja sitähän me Caran kanssa juuri tehdään mokista huolimatta.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Tottista

Tänään oli tokavikat TOKO treenit läykässä. Ihan kivaa oli ja huomas että ollaan me edes vähän edistytty (saatiin jopa vetäjältä kehuja, mihinköhän se on päänsä lyönyt?)
                      Harjoiteltiin aluksi yksitellen hyppyjä, sitten itsekseen maahan menoa ja loppu aika oli seuraa harjoituksia yksin ja yhdessä sekä maahan menoja.
           

Caralle on jokseenkin hankalaa tuo luokse päästävyys, ei vaan ymmärrä. Ja vetäjää kompatakseni sille on iskostunut päähän jostain että sivulle pitäisi aina kiertää mikä tekee koirasta levottoman, ei kivaa..
          Neiti kyllä antaa tulla kohden mutta oikeastaan purskahtaa riemuun ja lähtee kenguru hyppyjä kohti luokse tulevaa henkilöä vaikka pitäisi kuulla se 'Paikka' käskykin maman suusta. Kosketellessa koittaa lähteä eteenpäin kun pelkää että nami karkaa käsistä toisen rapsuttaessa.. Murr..
                        Ehkä mä nyt alan treenaan yksinkertaisesti paikalla oloja ja pyydän kavereita morjenstamaan Caraa kuin oltais treeneissä, ei oikein muutakaan keksi..

Ja miksköhän musta tuntuu et Caralla alkais juoksu? Pissaa tulee kuin isommastakin koiralaumasta ja joku siellä maassa on lenkkeillessä vaan kivempaa kuin namit.. Argh :-D

Ens sunnuntain Hyvinkään mätsärikin menee nyt ihan ohi kun on emännällä aamuvuoro, kiukku! Alkaa meinaan nää mätsärit vähentyä taas talven tullessa kovaa vauhtia

Mutta torstaina rallytokoon! Täällä on jo suunniteltu rallytokon jatkokursseja jos on tarjolla joulu-tammikuussa :-)

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

07.10.2012 Match Show @ Riihimäki, Onnentassu


Tänään oli kotipaikkakunnan mätsäri joka järjestettiin Onnentassun takapihalla

Autoja oli 5minuuttia ilmoittautumisajan jälkeen niin paljon, että koko piha oli tukossa ja osa oli joutunut viemään autonsa jopa hieman kauemmas läheisen koulun parkkipaikalle. Päästiin hitusen lähemmäs tien varteen, käveltävää ei onneksi tullut paljoa.

Ilmoitin Caran pieniin aikuisiin ja saatiin kisalappu numerolla 214, oltiin listan mukaan aika keskivaiheilla
Hienosti tyttö jaksoi, mitä nyt taas rakas kasvatti mamma oli se kaikki tärkein koko väki joukosta Jaffa -pennun kanssa ja tästä syntyi pieni kaaoskin treffatessa





Jaffa on hyvin kiinnostuneen oloinen, soma!

Meidän vuorolla pariksi kehään saatiin suloinen pikkutyttö tiibetinspanielinsa kanssa. Olivat varmasti treenanneet paljon koska tyttö oli hyvin päättäväisen oloinen ja tarkkaili myös mitä me teimme Caran kanssa heidän edellänsä.
Kehässä Cara kuunteli hyvin, katsekontaktia toivoisi kuitenkin aina hitusen enemmän ja toi kiilailu vois nyt painua sanonko minne............. Samperi laitan ens kerralla nakit kepin päähän tai suuhun jos ei muu auta :-D
             Suurin yllättäjä oli kuitenkin itse pöytä. Ensinnäkin tuomarin mielestä ei ollut pakko emnnä mutta totesin melkein heti että mehän tullaan kun kerrankin päästään! Ja mitä tekee pieni Cara? Lähestulkoon hyppää kuin käskystä syliin, asettuu seisomaan pöydälle kuin vanha konkari ja höristelee korvilla intoa täynnä?! Mitä multa on jäänyt väliin, viimeksi suurinpiirtein pomppas itse pois kauhusta jäykkänä? Ei voinut kuin hymyillä ja kehua.
              Tuomari oli todella mukava, kyseli paljon ja kehui hampaita ja turkkia.

Ja saatiin me sitten se punainen ;)











happy happy joy joy!

Odoteltiin avokin ja kaverin kanssa sitten vuoroa punaisten kehään joka alkoikin muutaman vartin päästä. Ihan  mielettömästi osanottajia (taas)! Mutta onneksi rahat tiedettävästi menivät tällä kertaa hyvään tarkoitukseen :-)
Punaisissa Caralla sitten olikin jo kiire. Etuili aluksi ihan törkeästi mutta kun tajusi ettei se nami tipu kuin vasta pysähtyessä niin johan helpotti.
              Meidän kanssa kehässä oli oikein kunnon edustus: Cara, Lime ja Taavi, kaikki tietysti Allimac'sin kirjoilla
Ensin tuomari antoi palkinnon suosikilleen joka osoittautui pikkuriikkiseksi lelukoiran näköiseksi Yorkshirenterrieriksi letkamme perällä - suloinen! Olisin kyllä varmaan itsekkin hyväksynyt tälle pokaalin.

Kukaan corgikoplasta ei kuitenkaan sijoittunut, joten saimme käteemme lohdutuspalkinnoksi Best-In -koiranmakkaran, kanarisottoa, Caran suosikkia, hyvä..

Mutta mitä tekeekään ilman pokaalia jäänyt Cara kun poistumme kehästä? Haukkua möläyttää muutaman kerran ja katsoo minuun pahasti? Juuri sellainen "V*ttu tänkö takia mä nyt sit käyttäydyin niinku käskit, TÄÄH?!" ilme kasvoillaan..

Cara kulta olit silti kaikista paras vaikka olitkin punaisen nauhan ja makkarapötkön ansainnut <3





ja tanssiaskeleita tähän väliin oletan?




kiilailija perkl




Caran makkarapötkö, hah :D
Niin ja piti vielä sen verran mainita että oli aikas kivasti tehty kun Sinisten voittajaksi tulikin sitten meidän parina ollut pikkutyttö koiransa kanssa :)

lauantai 6. lokakuuta 2012

Treeniliivi mietteitä

Liityttiin SuoRaT jäseneksi, nyt olis vielä mahdollisuus tilata 73eurolla liiton logolla omalla nimellä signeerattu treeniliivi.. Mietin ja mietin mut en tiiä viitsinkö!

Tommonen treeniliivi olis kyllä oivallinen, sais namit paremmin taskuihin kun toi huppareiden ja housujen nameilla haisuttaminen alkaa jo kyllästyttään.. Ja Cara on niin intopinkeenä aina kun tuntuu et neiti tajuaa et namit on aina sillä "väärällä puolella" niin pientä kiilailua aina sattuu silloin tällöin. Ja lelutkin sais isompiin taskuihin.

Mitään kokemuksia noista Hurtta Collectionin liiveistä, näyttävät istuvan jokasen kropan päälle? Itte oon tämmönen luuranko yli pitkillä käsilläni, en haluais näyttää edes treenatessa yhtään maskuliinisemmalta :-D

Samoin noita erilaisia namupusseja oon tsekkaillut.. Oliskohan fiksumpi/edullisempi vaihtoehto tällaiselle muutaman kerran viikossa treenaavalle?

torstai 4. lokakuuta 2012

Treenit

Huh huh että tuli rallitottiksessa HIKI!

Meitä oli tällä kertaa tosiaan yhteensä kolme paikalla treenailemassa: me Caran kanssa, sitten sekarotuinen Ada joka oli viimeksikin touhuissa mukana ja nyt vielä joku bishon friseen näköinenrotuinen poitsu Manu, aika söpö vesseli, tuli vaan kauheasti mieleen Papu :-)

Päästiin tekeen kahta erilaista rataa Caran ja Adan kanssa muutamaan kertaan, tehtäviä oli semmoiset 7. Manu treenaili samalla radalla emännän kanssa mutta osa liikkeistä oli eri kuin meillä, heillä oli ilmeisesti aiempaa kokemusta ja tähtäävätkin kisoihin asti.

Cara taas mennä viipotti jo pitkällä emäntää edellä ja niin että ruokakin pääsi luiskahtamaan väärään kurkkuun loppuvaiheilla. Joo me tosiaan tarvitaan treeniä tossa keskittymisessä ja tahtia pitäis tiputtaa puoleen, hups
Mutta kivaa oli ja taas saatiin rakentavaa palautettava ja vinkkejä vetäjältä! Huomenna pitäis loput namit kuluttaa tohon tahdin hidastamiseen ja sivulla pysymiseen.

---

Tajusin päivällä että, herttinen sunnuntainahan olis kotipaikkakunnalla mätsäri! Oon kyllä ihan unohtanut.. Mutta sinne silti, ehkä huomenna olis hyvä treenailla sitäkin pihalla

Huomasin äsken kun kotiin tultiin, että Cara antoi nostaa pöydälle paljon reippaammin ja pysyi pöydällä liikkumatta ja uskalsi nostella korviakin. Häntää vielä ei suostu pitämään rentoutuneesti mutta.. Olisko tää nyt semmoista luottamuksen ansaitsemista? :-)

Syksyyn uutta

Joopa eli toissapäivänä pistettiin avokin kanssa tilaukseen meidän tytön tyllerölle uusi heijastin liivi (Hurtta Collectionin Polar) ja Rallytoko valmentajan vinkistä ihan perus klipsipanta :-)

"paketti?"

"mitähän te tällä kertaa mulle ootte keksiny?"

"NÄYTÄ JO!!!"

"Mamma mä haluun tän kirjekuoren NYYYT!"

"Siis mitä?!!!"

"...tommosen tylsän hajuttoman rätin sitte tilasit, joo kiitti vaa matte.."

Cara ei ollut niin otettu kun tälläsin tän päälle

Mut hyvin mahtu

Olipas muuten suloinen kuosi :-) Kyllä nyt kelpaa illalla lähte treeneihin!


Eli tämmöisia tällä kertaa. Nyt saadaan vihdoin heittää roskiin  tuo yli pieni heijastinliivi joka on Caralla ollut "pienestä" asti. Huh!
             Eli nämä tuotteet petenkoiratarvike.com ista
(luotto paikkamme) laskun kanssa hintaa paukahti noin 36e
Heijastintuotteet muuten tarjouksessa, käykää ihmeessä tilailemassa syksyyn edulliset tuotteet! :-)


Ja lopuksi tietysti Caran lempi "tuotteesta" muutama otos..