Koirapuisto

Kyllä!

Ollaan pian vuoden päivät asuttu Riihimäellä ja tiedossa on ollut että lähellä on koirapuisto. Mutta kas kummaa ei olla sinne koskaan lähdetty. On ollut joko liian kuuma tai kylmä. Tai väsyttänyt ja miettitty että koska matkaa puistoon on noin 2,5km niin ei siellä sitten jaksa enää leikkiä kun päästään perille.

Nyt otettiin härkää sarvista ja pummattiin isukilta kyyti puistolle kun tämä oli lähdössä salille.

Puisto yllätti. Olin kuullut paljon kehuja "sillan alus puistosta" (koirapuisto sijaitsee junaradan vieressä) kuinka paikat on siistit ja tilaa on molemmissa aitauksissa mitä riittävimmin.

näin siistiä (ja toiminnassa olevaa)
kakkapussi automaattia en ole ennen nähnyt!

pienten koirien aitaus

Paikalle päästessä isojen koirien puolella leikkivät kaksi snautseria (jee isoja Papuja!) joten kysyttiin asiallisesti saataisiinko heidän kanssaan mennä sinne leikkimään. Ja kyllä intoa riitti!
Cara oli kyllä aluksi hieman horroksessa: "Mitä ihanaa kavereita! Antakaa mäki haistelisin teitä"
Kaverit olivat molemmat siis snautseri narttuja nimeltään Cosmo (3v.) ja Cava (helmikuussa tulee eka vuosi täyteen). Meillä olikin oikea C -alkavien klubi paikalla!

Cavalla riitti virtaa Caralle, mutta Cosmo päätti eläytyä mahtavan johtajan rooliin vanhimpana ja piti sellaista murina mörinää Caralle. Kyllä vanhemmatkin hieman paini, vaikka snagujen lenkkeilyttäjä oli sitä mieltä ettei saisi kauheasti murista ja komentaa. Pyh :-D
      Cosmo päätti myös tunkeutua syvälle alitajuntaani. Pidin käsiä taskussa ja tämä tuli sitten siihen nuuskuttamaan ja hoksasi taskussani olevat nakin palat. Ja mikä ihana tuttu ilme minua tapittikaan, ihankuin meidän pieni Papu olisi kerjännyt sitä pientä jäätynyttä nakin palaa. Samanlainen tapitus ja tuhina kuului vierestä eikä uskonut millään vaikka sanoin että nyt ei tipu ja näytin tyhjiä käsiäni.

"Hei mama mä jäin tänne!"

Snagut lähtivät sitten pois ja jäätiin Caran kanssa heittelemään lelua. Ei kyllä kiinnostusta riittänyt vaikka käveltiin pientenkin koirien aitaus lävitse joten lähdettiin sitten noin tunnin oleilun jälkeen kipittämään kotiin. Ja hyvä niin koska oli pienempien koululaisten kotiin lähdön aika ja tiet vilisivät kääpiöhirviöitä.

Caraa pelottavat pienet juoksevat lapset (varsinkin jos huutavat samalla) mutta nyt mentiin ihan nätistä. Ainoa säikkyminen oli kun edellä kävelemämme tyttö kantoi ufo -laskettelualustaansa ja jäi korjaamaan kenkiään ja nousi äkisti pystyyn kohdallamme. Ei sen kummempaa, sitten hieman ihmeteltiin ja jatkettiin matkaa.

Kotona on nyt vaan löhötty ja kerjätty masurapsuja.