perjantai 23. tammikuuta 2015

Treeniä tuiskeessa

No voi hellanlettas ku mamma on nyt vähän laiska eikä vie koira lastaan treenaamaan vaikka kuinka uhkaileekin..


Tauon paikka
Vaan tänäänpä nakkasin koiran tallikeikan jälkeen autoon kyltteineen ja takkeineen. Suunnaksi Loppi, ja treenikavereiksi saatiin Sisi & Janni.
Ja voi sitä riemua kun heidät saatiin kyytiin, ei olis koirat malttaneet pysyä nahoissaan!


Tehtiin aika nopea tempoisia ratoja. Molemmilla treenaamiset olleet nyt jäissä (kiitos minun) joten pyrin tekemään monipuolisia ja nopeita ratoja meille, jotta koirien mielenkiinto pysyy yllä ja saadaan vähän muistin virkistystä.
Aikaiseksi saatiin kolme rataa, joista meidän suoritukset alla video muodossa, kiitos Janni!

Rata 1
Lähtö - 360 oikeaan - Koira eteen, vasemmalta sivulle, istu - 

Täyskäännos vasempaan - Juosten - Liikkeestä maahan - Maali 

Rata 2
Lähtö - Istu, kierrä koiran ympäri -
Koira eteen, oikealta sivulle - Hitaasti -
Pyörähdys - Normaali vauhti - Maali

Rata 3
Lähtö - Istu, maahan, istu - Pyörähdys -
Juosten - 360 oikeaan - Normaali vauhti -
Koira eteen, oikealta sivulle - Maali
Kolme viimeistä eivät valitettavasti tarkentuneet kameralle :-(



Olin tosin väärässä koirien jaksamisen suhteen - Sisi taisi luovuttaa ekana ja ilmoitti että 'nyt ei oikeesti jaksa kiinnostaa' vikan radan ekalla kiekalla. Taisi kovalevy ylibuukkautua, sorppa :D Ja Cara.. tuo ahmatti.. Ei tainnut muu olla mielessä kuin ruoka koko 30min ajan, Mur..


'juosten, phah!'
Cara on pieni punkero. Täytyis myös huomioida omistajan vyötärön seudulle kirineet lisäkilot.. Mulla on mennyt nyt niiiiiiiiin paljon aikaa tallilla, että Carakaan ei pääse oikein kunnon pitkille lenkeille. Ennemmin koira vain hengailee päivät pitkät tallikoirana ja kotona käydään vähintään se 30min lenkillä kerran päivässä. Enemmän olis huomattavasti suotavampaa tuon koiran pää kopalle, mutta tää talvi.. Argh!
Kesä tule jo, päästäis uimaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti