Minulta ja mieheltä kysytään usein 'miksi juuri corgi?'
Oon aina vastannut aika ympäripyöreästi että 'iso koira pienessä paketissa, juuri sopiva meille'
Sitten oon alkanut miettimään, miksi meillä Cara oikeasti onkaan?
Tarina alkaa kun muutettiin Lahteen kesällä 2010. Mies oli lähdössä syksyllä armeijan leipiin ja minä kahlasin kouluviikkoja läpi.
Papu tylsistyi kotona ja alkoi osoittaa merkkejä vanhentumisestaan.
Pohdittiin pitkään, että miksi me ei hankittaisi Papulle seuraa ja samalla minulle ja miehelle hieman pirteämpää lenkkikaveria?
Itseäni kiinnosti tuolloin TOKO kentille paluu, mutta Papulle laji ei sopinut, se ei ollut niin särmä kuin olisin tahtonut ja nyt olisi ehkä jo liika myöhäistä aloittaa pilkun viilaus.
Alettiin tutkia netissä vaihtoehtoja. Päässä pyöri ajatus rescue koirasta mutta yhteistuumin todettin, että Papu ei ole niin sosiaalinen että sulattaisi aikuisen koiran laumaansa.
Pyydettiin kavereilta koiria lainaan ja meille tulikin ystäväni äidin kasvatti cavalier Tessa viikoksi asumaan. Tessa oli tuolloin vielä aika junnu, mutta sisäsiisti ja saatiin lisää kipinää pennun hankintaan. Papu viihtyi Tessan kanssa mutta yksinolo oli Tessalle liikaa emmekä saaneet sitä oikein rauhoittumaan edes häkittämällä (joka siis oli hänen omassa kodissaan käytäntö kun koira jää yksin).
Tytöt tulivat ihan hyvin toimeen, Papu silti ehkä hiukka mustis kun tuotiin 'kersa' riesaksi.
Tessa lähti kotiin hyvin ruokittuna ja ulkoilutettuna, paluu kotiin oli ollut kuulemma onnellinen kun oli kerennyt tulemaan jo ihan ikävä :D
Pohdittiin sitten rotuja, mikä sopisi meille.
Katseltiin hyvin paljon mm. basenji ja tolleri kasvattajia, joista suurimman osan sivuilla luki: 'Meille ei ole tulossa pentuja lähiaikoina', tietysti..
Tarkasteltiin myös tori.fissä ns. kodin vaihtajien ilmoituksia.
Löysin petsien kautta ilmoituksen vuoden ikäisestä englanninbuldoggi nartusta jota kävimmekin Kouvolassa katsomassa. Koira soittautui no.. miten sen nyt sanoisi..
Kouvolasta lähdettyämme kirjoitin jo kotimatkalla viesti hänelle (jonka lähetin seuraava päivänä) ettemme ota koiraa sillä koin ettei se sovi luonteensa puolesta meille. Kasvattaja oli sitä mieltä ettei hän uskalla antaa koiraa meille koska pelkäsi Papun puolesta. Tämä kertoi jo paljon.
Kiinnostuimme kun toriin tuli ilmoitus mitteli nartusta Hämeenlinnassa, mutta kauppias osoittautui huijariksi. Saimme englanninkielisen vastauksen suomenkieliseen kyselyymme että 'koira sijaitsee yhdysvalloissa, maksakaa 1500 USD niin sovitaan toimituskulut' Nou thänk juu..
Siinä meni hetkeksi innostus koiran hankintaan, tuntui että ei tästä tule mitään ja annettiin hetken aikaa asian ihan vain olla. Tällöin taisi alkaa juuri syysloma koulussa.
Sitten saapui joulukuu ja aloitettiin etsinnät uudelleen. Ajatuksena pentu joululomien ajaksi, jotta pääsen kouluttamaan ja opettamaan yksinoloa kaikessa rauhassa.
Ei tainnut mennä kuin muutama päivä ja löysin koulussa tori.fi kautta ilmoituksen vajaa puoli vuotiaasta sijoitus nartusta, joka sijaitsi Lopella (kotikunnassamme), rodultaan welsh corgi pembroke.
Kuvat eivät olleet mitään maailman parhaita mutta sitten aloin punnitsemaan vaihtoehtoja:
- Rotu on entuudestaan tuttu. Lapsuuden ystäväni äidillä oli aikanaan Aatu corgi, joka oli ihana hassu hömpöttäjä. Kuulias ja sellainen jokapaikan höylä.
- Sijoitussopimus kuulosti fiksulta idealta, pääsisin harrastamaan ja koiran hinta ei kuulostanut niin suolaiselta
- Soppariin liittyi pentueen teettäminen mikä kutitteli myös kivasti vatsanpohjalla, 'tää koira vaatii töitä! Sopii mulle.'
- Kasvattaja sijaitsi Lopella, joten pääsisimme kasvattajalle aina kun tarvetta vain tulisi
Sitten lähetin pitkän sepityksen minusta, miehestäni ja Papusta. Vastaus sähköpostiin saapui seuraavaan iltaan mennessä ja meidät pyydettiin katsomaan koiraa paikan päälle ja keskustelemaan sopimuksesta ja rodusta.
Sovittiin ajankohdaksi seuraavan viikon viikonloppu.
Tapaamispäivä koitti.
Ajettiin vanhan koulurakennuksen pihaan vanhan ratsastuskouluni naapuriin. Koirat haukkuivat tarhassa ja mukavan oloinen nainen tuli vastaan ulkorappusille.
Mentiin sisälle ja eteisessä meitä tuijotti luppakorvainen, suklaasilmäinen, tumma pötkylä. En mainannut saada kenkiä jalasta jännitykseltä ja takkikin tippui useammin kuin kerran kun koitin asetella sitä naulakkoon kädet täristen.
Asteltiin olohuoneeseen jossa juteltiin niitä näitä ja kasvattaja kyseli hieman, miksi me päädyimme hänen ilmoitukseensa. 'No ajankohta on oikea, rotu kiinnostaa ja tarvittais vähä harrastuskaveria seniorin lisäksi'.
Siinä jutellessa tuo tumma pötkylä haisteli meitä ja ihmetteli olohuoneessa olevia koirien leluja. Välillä se tuli kutsusta luokse, välillä se vain tuijotti pölmistyneenä 'ai mitä, puhutsä mulle vai?!'
Tovin juteltuamme katsoin ihan hiljaa koiraa ja se reagoi katseeseeni tulemalla luokseni. Odotin pusu kylpyä mutta sainkin lahjaksi hampaat kiinni sukkiini ja mieheni rupesi nauramaan. No ei nauranut kauaa - hänen sukkansa olivat mitä ilmeisemmin paremman hajuiset kun nekin tuli purtua rikkinäisiksi.
Kasvattaja oli todella mukava ja keitti meille vielä kahvit kun kuuli että ajamme vielä takaisin Lahteen. Juteltiin pennun hoidosta kahvipöydässä ja kyselin mitä tyhmempiä kysymyksiä 'antaako leikata kynnet? Kuinka turkki hoidetaan? Mitä on raakaruokinta?'
Kasvattaja nappasi pennun syliinsä lattialle ja nappasi kynnet lyhyiksi. Esitteli vahvaa turkkia ja selitti meille raakaruokinnan perustan ja antoi vielä mukaan Papulle viiriäisen munia.
Olimme lähdössä ja kasvattaja kysyi meiltä 'jos tahdotte niin annan koiran teille vaikka heti mukaan? Ei se mulla täällä oikein mitään tee kuin ole muille seurana'
Katsottiin miehen kanssa sukat rikkinäisinä hetki toisiamme ja todettiin lähes yhteen ääneen että 'kiitos mutta me taidetaan vielä miettiä ja puntaroida tätä kotona ettei tehdä hätäisiä päätöksiä'
Sinne jäi tumma luppakorvainen pötkylä eteiseen.
Kotimatka oli hiljainen, oltiin niin helpottuneita kun löydettiin vihdoinkin joku suht järkevä kasvattaja joka tiesi asioista ja oli kiinnostunut meistä ja Papusta.
Kului varmaan viikko ja kasvattaja laittoi minulle sähköpostia: 'joko olette päättäneet?'
Siinä suht ekstemporee vastasin että voitaisiin tulla 21.12 koira hakemaan kun mies on päässyt lomille.
Näin tapahtui ja haettiinkin koira iltamyöhään juuri ennen joulua kasvattajan luota. Papu oli autossa mukana, haluttiin vielä viimehetkellä katsoa, mitä tapahtuu koska olisimme voineet vielä kieltäytyäkkin.
Kasvattajan pihalla otimme Papun pois autosta ja se innostui kun kuuli talon viereisiltä tarhoilta haukuntaa.
Pian kasvattaja ja tumma luppakorvainen pötkylä tulivat pihalle, pötkylä oli vapaana.
Papu katsoi sitä häntä pitkällä, niskakarvat pystyssä ja pennun hypätessä paikalle sanoikin
Papu sille hieman ärähtäen että 'Mitä! Sähän et mun mamiin koske!'
Hetken ne siinä haistelivat ja sitten kasvattaja totesi meille, että hän menee sisälle,
'mutta käykää kävelemässä pieni lenkki jotta näkee miten suhtautuvat. Niin ja Cara ei oikein osaa kävellä hihnassa, täällä kun saa olla aina vapaana. Tässä on hihna ja panta'
Noniin... Pennulle remmi kaulaan ja kohti ratsastuskoulua. Ja sehän ei todellakaan osannut kävellä siinä hihnassa :D
Poukkoili milloin minnekin, välillä piti jahdata Papua ja välillä hypätä lumihankeen tuhoamaan oksia. Välillä se tunki jalkojen väliin niin että meinattiin kumpikin kaatua ja välillä se pisti istumaan keskelle tietä. Tämmöinen 6kk vanha pemu!
Päästiin kuin päästiin kaikki ehjinä takaisin kasvattajan pihalle ja kysyttiin,
saisiko Papukin tulla sisälle. Sai tulla ja mentiinkin sitten kahvit hörppäisemään ja allekirjoittamaan papereita. Sisällä Cara vahtasi Papun jokaista liikettä, kunnes Papu nousi yläkerran rappuset ylös (toinen ei osannut kiivetä rappusia) ja tajusi että
'hei mun pitäis vissii saada jotain namia kun se ootte täällä keittiössä!', jonka jälkeen se siirtyi kanssamme tosiaan keittiöön samalla kun Papu ihmetteli jo yläkerrassa kasvattajan pojan pelaamista tietokoneella...
Saatiin paperit kirjoitettua ja ohjeet pennun kanssa eloon. Tai oliko tuo enää pentu, junnu ainakin.
Koirat autoon ja joululahjoja kiikuttamaan kavereille, joiden suureksi yllätykseksi meillä olikin kaksi koiraa takapenkillä yhden sijaan. Ilmeet olivat melkoisia!
Niin saapui Cara lahden kotiin.
Muistan kuinka se pelkäsi kuollakseen rappukäytävässä rappusia ja ei suostunut niitä kävelemään ensimmäiseen viikkoon ilman kannustusta.
Muistan kuinka se rikkoi joka ikisen lelun jotka oltiin sille ostettu. Ja kuinka sen yksinjääminen oli aina niin saatanan stressaavaa kun pelkäsin tulla kotiin että 'mitähän se nyt on rikkonut'.
Niin hyvässä kuin pahassakin en ole katunut koiran hankintaa. Välillä nuo terveysseikat harmittaa kun vanhenemisen myötä tullut mm. struviittikiteitä ja selän kanssa on ollut ongelmia. Koira on päästään terve, sosiaalinen ja aktiivinen harrastuskaveri - juuri sitä minä koiralta kuin koiralta toivonkin.
Meillä ei siis ollut syytä miksi meille tuli corgi. Se oli kohtalon kauppaa. Rotuun on tutustuttu kaikki parhaiten sen ollessa meillä, alkutaival oli kaikki antoisinta aikaa.
Meillä on ollut kasvattajan tuki 100% aina ensimmäisestä kyselystämme lähtien ja uskon, että olemme yhteydessä vielä koiran elon loputtuakin.
Eli jos joku kysyy jatkossa minulta, miksi meillä on corgi tulen vastaamaan varmasti edelleen yhtä ympäripyöreästi kuin tähänkin asti.
 |
| Cara 21.12.2010 |
Jouluisin terveisin,
luppakorvainen tumma pötkylä ja Jenni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti