maanantai 4. helmikuuta 2013

Nu hus för alla

Täällä aloitetaan viikkoa treeneillä, (joista illalla lisää), aimoisalla aamupalalla, auringon paisteella ja uuden kodin pohdinnalla. Tää ei oo nyt siis yhtään koiramainen postaus, pakko vaan päästellä höyryjä!


Meidän nykyinen asumus on 45 neliön rivitalo kaksio lähellä moottorietietä ja metsiä. Meillä on ihan pikkuinen piha ja yhtä pieni sauna. Muutkin huoneet on tosi ahtaita meille kolmelle, ja entäpä jos meitä on ensi vuonna taas neljä saman katon alla? Papua kova ikävä, enkä halua menettää oman rakkaan vanhentumista enää vuodellakaan.

Meillä on toiveissa/tarkoitus muuttaa huhtikuun jälkeen uuteen asuntoon Riihimäellä. Toiveissa on kolme huonetta, iso keittiö, sauna ja se ihana oma piha josta on kuitenkin ehkä luovuttava rahallisista syistä. Eli kohteita ovat rivi- ja paritalot lähempänä keskustaa.
Kerrostaloelämä ei houkuta lahdessa asumisen jälkeen, jollei päästä ylimpään kerrokseen, tai vastaavasti alimpaan missä olisi omaa pihaa, edes  semmoisen himpun verran kuin nykyisesäkin.Muutenkin rivitalo on niin helppo vaihtoehto, naapureita on vain kaksi ja näiden elämän äänet eivät kuulu suuntaan tai toiseen - toisin kuin kerrostalossa jossa kaikki oven äänet rasittaa.

Papu muuttaisi meidän kanssa, mikäli päästään yhteisymmärrykseen asiasta. Olen nyt niin motivoitunut asian suhteen, että turha keväällä estellä! Halu totuttaa ja opetella arkea pienten vastoinkäymisten ohella on suuri. Uskoisin että Carakin nauttisi, kun saisi omaa laumaa ympärilleen - tai sitten kohdataan taas eroahdistus ja emännän päässä jyskyttää jo valmiiksi. Onko se niin kivaa olla talouden ainoa prinsessa?

Asuntokuumeisin maanantai terveisin
Jenni & Cara

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti