maanantai 18. helmikuuta 2013

Läykän vikat rallit

Jepjepjee, nää päivitykset osoittautuu ilmeisesti hyvin maanantai/treeni painoitteisiksi, sorry

Tänään oli viimoinen Läykän alo -kurssin kerta. Me tehtiin hyvin kilpailumaisesti ja parikertaa päästiin junnaan lämmittelyrataa ja sitten oli kisaradan pituinen rata. 14 kylttiä, jotka ensin kierrettiin kahdesti ilman koiraa ennen suoritusta.

Ekalla kiekalla ei meinannut tulla mitään (kiitos ihmiset kun kusetatte koiranne treenien aikana sinne halliin), namit ja äänen paino ei tuottaneet tulosta. Onneksi toisella kiekalla meidän piti olla namittamatta kyltille 13. asti jolloin vasta namin sai siis antaa. Tämä kierros meni kuin unelma! Tykkäsin kun Cara keskittyi enemmän ja malttoi seurata kontaktia ylläpitäen.
        Tästä innostuneena keskusteltiinkin vetäjän kanssa treeniohjelmasta, jossa palkitaan koiraa vasta x määrä kylttien jälkeen, jolloin mielenkiinto pysyy paremmin yllä ja ei ehdollisesta niin paljoa namille. Ovelaa, enkä todellakaan ole miettynyt asiaa noin pitkälle!
         Esimerkkinä vetäjämme kertoi VOI -luokan kisaajaparista, jossa koira on ehdollistanut Maali -kyltin vapauttamiseksi/namiksi ja bongaa sen aina radalla ja saattaa jopa kesken radan juosta kyltille! Hassua, mutta varmasti ohjaajastaan turhauttavaa.

Niinpä mekin aletaan nyt treenaamaan niin, että palkan saa vasta muutaman kyltin jälkeen. Ei tietenkään niin että joka kolmannella tai joka toisella jnejne. vaan erilaisissa sarjoissa ratojen koistakin riippuen.

Ensi viikon torstaina meillä alkaa rallytoko kurssi Hyvinkäällä. Torstaihin mennessä tulisi ilmoittaa mennäänkö läykänkin kurssille - saa sponssata! Emännän rahatilanne meinaan sen verran niukka, ja toi kuljetus on se suurin syy yhden kurssin valintaan kahden sijaan.

Hyvinkään kurssi on uudessa paikassa, mutta vetäjä on sama. Toivottavasti on hieman isompi ryhmä ja saadaan enemmän niksejä toukokuun kisoja varten.


Keväisiä treenihetkiä lukijoille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti