sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Match Show @ Järvenpää, 21.04.2012

Ei oltu harjoiteltu sitten yhtään, mutta pakkohan se oli lähteä kun kerran oltiin niin jo sovittu.
Kyseessä oli siis Järvenpään Pajalassa Suomen sileäkarvaisten noutajien järkkäämä mätsäri. Porukkaa mahtui aina 5 kehään asti, oma suosikki oli (jälleen) lelukoirakilpailu jota saatiin seurata viereisestä kehästä hymyssä suin.



Aluksi olin ihan että "jes jee!" Carahan on niin nätisti mutta tilanne muuttui heti, kun päästiin kehään. Ei mitään kontaktia ja seisottaminen oli tuskallista kun se aina jotenkin maagisesti vaihtui istumiseen.. Samoin jalkojen asettelu ei ollut neidistä kivaa vaan piti aina väistää käsiä jos ne tulivat lähemmäs takajalkoja.. Äh,
olis vaan pitänny harjoitella iltavuorosta huolimatta, tosiaan..

Tuomarin mielestä Caran rakenne oli mitä mainioin (ei tietoakaan lihavuudesta, täh?!) ja että koira on hyvässä kunnossa ja liikkuu kauniisti. Ainoa mikä itseäni ja tuomaria jäi vaivaamaan oli pöydällä seisottaminen josta ei myöskään oikein tullut mitään. Cara kun tärisi ja painautui vasten heti kun tuomari tuli lähemmäs.. Ei me nyt sentään missään lekurilla oltu? Tuomari kysyikin että onko koiraa edes totutettu ja totesin että on, mutta harjoituksen puute näkyy lievästi läpi..



Kauhistunut kakara..

Cara sai sitten sinisen ja odoteltiin 30 loppua koirakkoa autossa. Oli muuten ihan pirun kylmä vaikka oltiin varauduttu pukeutumalla lämpöisästi. Saattoi kyllä johtua myös vähän siitä että jänskätti taas.

Sinisten kehä oli itselleni todellinen yllätys
Olin satavarma että nonni, ny se meitin purotti kun kuulin ensimmäiseksi että "Corgi, kaniinimäyris, snautseri ja ....? JATKOON, muille kiitos osallistumisesta"
Olin ihan suu auki, miten tässä nyt näin kävi? Mä olin jo lähdössä kotiin!

Pyörähdettiin vielä muutaman kerran kehässä ja sieltä napsahti tosiaan se neljäs sija. Saatiin palkinnoksi ruusuke yhdistyksen logolla, Royal Caninin ruokaa ja joku ihme rätti missä on taskut (?), sydän vilkkuheijastinjuttu pantaan ja Hurtan 10e lahjakortti mustiin ja mirriin :-) Nyt saadaan vihdoin ostettua se heijastinliivi tai pinkki lifeguard noutajatalutin joita olen haikaillut, jes!

Tyty ja hianot palkinnot :)

"Tää ei oo ihan mun värinen, joten.."

Paremminkin olisi siis voinut mennä, mutta olen tuohonkin jo tyytyväinen että edes sijoituttiin. Olihan tuo sentään vasta Caran toinen mätsäri ikinä!

Nyt alkaa kova treeni ennen Harjavallan virallisia. Odotellaan jonkinlaista titteliä, joten toi pöydällä seisominen sais jo alkaa luonnistua ettei tule sanomista. Sitä odotellessa. Pahoittelen kuvissa esittäjän ei niin somistautunutta naamaa ja tuulen pöllyttämää tukkaa, puhumattakaan taas ilmeistä :D

Cara ei ihan ymmärtänyt kun tuomari koitti saada katsekontaktia
"V*ttuako toi tuolla naksuttaa?"

"Istu!" eiku?


Ryhti kymppi ja koiraki näyttäs kävelevän suht löysällä
hihnalla muodossa vai miten se nyt meni?


Niin se katsekontaktikin oli taas hoidossa.. Öh

Pienet Siniset







Neljän viimeisen tuomarointi käynnissä, oli muuten jännät paikat :)






Cara hämillään punaisesta kassista ja omistaja hämillään
"ai eiks nyt otettukkaan yhteiskuvaa, shit"


"Nätti" <3



Mieleen tuolta mätsäristä jäi parhaiten yhden kasvattajan toteamus harjoittelemisesta: "Harjoitelu on niille jotka ei osaa", pitääköhän ihan paikkaansa?

2 kommenttia: