Itku kurkussa nappasin kameran saatuani puhelun iltapäivällä: 'me lähdetään kohta ajamaan, 45min ja ollaan siellä. Älä keitä kahvia meillä on kiire'
Lisää päivän fiiliksestä voi lukea täältä. En halua käsitellä tätä asiaa tällä hetkellä Caran blogissa, kun tuntuu niin pahalta ajatella etten näe Papua taas aikoihin.
Ihana iltahämärä kietoitui meidän tarpoessa viimeistä kertaa yhdessä pihalla. Halusin, että Papun viime hetket olis iloisia, vaikka se ei niin lumesta ja kylmästä pidäkään joten käveltiin viereisen koulun 'pellolle' jossa koirat saivat juosta vapaina.
Toivottavasti Papu oli onnellinen meillä. Toivottavasti se pysyy terveenä ja toivottavasti joku kuuntelis joskus kun pyydän, että saisin koirani takaisin.
 |
| fiksu kaveri |
 |
| 'siellä menee kakru.. ja minähän en perään lähde!' |
 |
| '..poseeraan mieluummin mamille, vaikka näytänkin epäilyttävästi joltain pullalta :D' |
 |
| röh |
 |
| ihanat tytöt <3 |
 |
| molempien korvat.. :D |
Ja niin me jäätiin taas Caran kanssa kaksin. En saanut edes hyvästellä Papua, joka odotti eteisessä isäni jalkojen takana että saavat kimpsut ja kampsut kasaan. Harmittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti