Koirista Cara lähtee kanssamme vakituisesti asumaan: Papu pääsee Sipooseen päin leiriytymään isäni hoiviin suurien peltojen keskelle kauas kaikesta hevosten sekaan ja viettämään rauhallista eloaan muiden "vanhusten" kanssa. Mikäs siinä kun rouva täyttää jo 9v ensikuussa!
Papua tullaan näkemään kuukausittain siistimisen merkeissä ja muutenkin kun tuntuu ettei noille porukoille mene ikinä perille, mitä näille hauvelelille nyt syötettiinkään?
Meidän uusi asumus tulee olemaan siis 12 neliötä pienempi kuin nykyinen (lisänä saimme kuitenkin edelliseen verrattuna ihan oman saunan ja pihan rauhalliselta alueelta läheltä omaa kotipaikkakuntaamme), mutta entistäkin kodikkaampi. Haaveissa on jo pieni aitaus takapihalle (ja pieni koppikin olisi hauska!) kunhan lumet sulaa ja kesä tekee enemmän tuloaan. En malta odottaa kesää ja takapihalla kökkimistä Caran kanssa kun toinen saa nauttia oikein olan takaa! Samoin helpottuvat meidän aamukäytännöt kun Caran ei tarvitse odotella ekoille pissoille pääsyä ihan ylenpaattisen kauan erityisesti kiiruspäivinä, kun tuntuu että pihalla oloilu jää vähemmälle aamusta. Mitään ulkokoiraa ei kuitenkaan Carasta olla tekemässä, eikä se tietenkään tuolla onnistuisikaan.
 |
| Aikas unelma! |
Asuinalue on tunnetu perheistään ja sen kyllä huomasin jo ensimmäisellä kerralla kun kävelin asunnon ensimmäistä kertaa katsastamassa: lähes joka oven viereen oli väsätty vähintään yksi lumiveistos ja parkkeerattuna oli muutama pulkka tai lastenrattaat, joten ei muuta kuin itseään karaistamaan (en ole ikinä ollut kovin lapsirakas ihminen).
Caraa eivät varmasti pienet ihmiset haitanne, tykkää muutenkin seurata näiden touhuja pihalla. Ollaan jo varauduttu eläinrakkaimpiin tapauksiin, sillä niitähän löytyy jo täältä Lahdesta omien lenkkipolkujen varreltakin. Toivoisin vain että lapset osaavat pyytää "saako tulla silittämään?" Tietysti sillälailla että kuulen jo kaukaa. Olen meinaan törmännyt myös muutamaan tapaukseen jotka vain yksinkertaisesti juoksevat kohdalle ja heittäytyvät maahan ihmettelemään "miksi toi koira ei tykkää?" kun toisella on häntä koipien välissä ja korvat luimussa.. Koita siinä nyt sitten sanoa topakasti että "elä ikinä juokse päin et muuten käy näin, ja jos koira olis vihainen niin ei tiedä mitä voisi sattua" kun eihän nuo pienet ajattele usein muuta kuin että pääsevät silittämään sitä söpöä nelijalkaista maastonakkia. Samoin tulee ottaa huomioon Caran pikku näykkiminen, mistä aina sanon pienemmille että ei saa tulla silittämään juuri tuon käytöksen takia. Ihan vain siksi etten tahdo Caran nappaavan kerran niin että pienempi ihminen pelästyy ja luulee puraisuksi. Ei olisi kovin hyvä tilanne. Mutta ei sekään ole kivaa sanoa kun joku kysyy että saako rapsuttaa että "ei kun tää voi näykkiä", taas aivan uusia mielikuvia hoh hoijaa.
Täytyy keksiä joku vaikuttavampi myyntipuhe uskoisin?
Samoin jo päähäni on noussut kauhukuvia naapurin lapsista jotka näen sieluni silmin tunkemassa käsiään tulevan piha-aitauksemme verkonrei'istä sisään. Apuuva! Naureskelin jo kaverin kanssa vitsillä, että pitää varmaan hankkia joku sähköpaimen aitaan, ihan vain varmuuden vuoksi.. Varmana pysyisivät poissa! Ei vaan ei saa olla ilkeä. Sopu sijaa antaa, niinhän sitä sanotaan. Ja eiköhän aikuiset osaa myös noita höpönassusiaan neuvoa jos pyydetään olemaan koskemati koiraan kun se on pihalla ja me emme ole näköpiirissä. Toinen oma pelkoni on koiranvihaajat tai jostain ihan turhasta valittajat, mutta niistä en nyt lähde saarnaamaan. Tiedä vaikka naapureillakin olisi hauveleita ja näin omia kokemuksia joita jakaa? Mistäs sen tietää, mutta innostuneina ollaan täältä lähdössä valloittamaan uusia maisemia kolmisin!
Nyt vain kova muuttofiilis päälle ja laatikoita kasaamaan, eihän tässä enää muuta voikaan ;-)
Aurinkoisia kevätpäiviä blogin lukijoille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti